Landenin puistoksi nimetyllä alueella, Mikkelin Emolassa osoitteessa Landeninkuja 8, sijaitsee Landeninmäen perinnetalo. Talo on rakennettu Emolan vanhimpaan osaan mäkialueelle aivan 1900-luvun alussa. Se on yksi harvoista tuon aikakauden taloista, johon ei ole tehty suuria muutoksia sitten 1920-luvun. Alunperin talo on sijainnut osana isompaa aluetta, ja 1920-luvulla se on erotettu nykyiselle, noin 600 m2 tontilleen. Tontin ensimmäinen vuokrasopimus on vuodelta 1901, vuokralainen on ollut nimeltään Kalle Puhakainen, ja viimeisin pyykkäri Hilda Laitisen 5-hengen perhe, hän asui talossa 1990-luvun puoliväliin asti. Vanha pihapiiri muistuttaa ajoista, jolloin talossa vielä asuttiin. Samoilla paikoilla on ollut marjapensaita, ruusut ovat vanhaa perua ja pihapihlaja on istutettu lahonneen pihlajan paikalle. Pihalla ovat kukkineet ainakin syreenit ja unikot. Nykyinen piharakennus on uudempaa tekoa, mutta rakennettu vanhan tilalle. Nykyisten kompostien paikalla on sijainnut talon ulkohuussi.
Pyykkäri Laitisen aikaan pihalla oli myös omenapuita ja hyötytarha, jossa omaan käyttöön kasvatetut perunat ja muut juurekset säilöttiin talveksi talon alla olevaan kellariin. Talon jäätyä tyhjilleen sen piha alkoi nopeasti villiintyä, 2000-luvulle tultaessa talo uhkasi jo rapistua korvauskelvottomaksi. Aktiiviset paikalliset asukkaat lähtivät tuolloin toimimaan talon säilyttämisen puolesta, ja Mikkelin kaupunki saatiinkin kunnostamaan taloa ja sen pihapiiriä. Vuonna 2008 talosta uusittiin katto, korjattiin ulkopinta puuverhoilulla, sekä korjattiin ikkunat, ovi ja rappuset. Sisäpuolella korjattiin vain välttämätön, ja säilytettiin alkuperäiset pinnat, kuten tapetoidut pinkopahvit.
Sisällä talossa on pieni tupakeittiö ja huone, asuintilaa on noin 28 m2. Keittiön hella ja kammarin uuni ovat paikoillaan, mutta eivät enää käyttökunnossa. Kalusteet ovat osin talossa olleita, kuten talon vanhat hetekat, ja kaikki sinne tuodut esineet korkeintaan 1960-luvulta. Taloon tulee sähkö, mutta sisälle ei ole koskaan tullut vesijohtoa. Pihalle lisättiin vesipiste vasta 2000-luvun remontissa, talon asukkaat ovat hakeneet veden lähistöllä sijainneesta kaivosta ja saunoneet alueen yleisissä saunoissa, kuten ennen oli Emolassa tapana.
Vuonna 2009 Emolan seura teki kaupungin kanssa sopimuksen, ja sitoutui vastaamaan talon ja sen piha-alueen kunnossapidosta. Talosta huolehtimiseen on koottu perinnetalotyöryhmä, jolle talosta kiinnostuneet voivat lähettää sähköpostia osoitteella:
perinnetalo@mikkelinemola.fi
Kuvia Landenin mäen talkoista 2019
Toukokuussa 2019 pidetyissä Landenin perinnetalon pihatalkoissa kävi lähes 30 osallistujaa ja työt saatiin tehtyä rivakasti. Aikaa jäi kuulumisten vaihtamiseen ja toiminnan suunnitteluunkin. Lapset leikkivät ja tutkivat ötököitä aikuisten haravoidessa ja kitkiessä pihaa. Mukavaa oli ja sääkin suosi. Kuvat: Pirjo Lampinen